Ritun Puutarha

Minttu

Minttu

Raikkaan makuinen yrtti, jossa on vivahdus mentholia. Minttu sopii erityisesti lammasruokien maustamiseen sekä koristeeksi ja mausteeksi erilaisiin booleihin, teehen ja drinkkeihin. Minttua käytetään paljon leivonnassa ja jälkiruoissa.

Minttu viihtyy aurinkoisessa tai puolivarjoisassa kasvupaikassa säännöllisellä kastelulla.

Valikoimistamme löytyy

  • Suklaaminttu
  • Appelsiiniminttu
  • Piparminttu
  • Mansikkaminttu

Meirami

Meirami

Tuttu hernekeiton ja kaaliruokien maustaja. Meirami sopii hyvin myös omenaisiin jälkiruokiin sekä omena- ja raparperijuomiin. Meiramia voi säilöä kuivattamalla, pakastamalla, etikassa ja öljyssä. Meirami kannattaa lisätä vasta ruuanlaiton loppuvaiheessa.

Kasvaakseen meirami tarvitsee lämpimän ja aurinkoisen kasvupaikan sekä kuohkean maan. 

Lehtiselleri

Lehtiselleri

Tämä juurisellerin muunnos on toiselta nimeltään varsiselleri. Lehtisellerin maku on makea ja miedompi kuin mukulasellerillä. Lehtiselleri sopii erinomaisesti salaatteihin, keittoihin ja patoihin, sen lisäksi sitä voi käyttää raakana esimerkiksi dippivihanneksena.

Kasvaakseen lehtiselleri tarvitsee kastelua ja ravinteikkaan kasvualustan.

Laventeli

Laventeli

(grosso)

Suomessa laventelia viljellään koriste,- tuoksu- ja maustekasvina. Laventelin maku on voimakas ja karvas. Sitä käytetäänkin lähinnä liha- ja kalaruokien maustamiseen.  

Laventeli viihtyy parhaiten aurinkoisella paikalla säännöllisesti kasteltuna. Laventelin voi myös kuivattaa helposti ja se pitää tuoksunsa jopa kahdeksan kuukautta.

Ritun vinkit: Kesäkukat mökille

Miten valita sopivat kesäkukat mökille?

Kesäkukilla saat mukavasti värikästä ja kaunista ilmettä kesämökin pihapiiriin sekä terasseille ja patioille. Sopivia kesäkukkia valittaessa on hyvä ottaa huomioon valoisuuden ja auringonpaisteen määrä. Puiden ympäröimän pihapiirin parhaat kukkien isututuspaikat saattavat olla suurimman osan päivästä varjoisalla paikalla.

Kesämökille soveltuvat parhaiten helppohoitoiset ja hetkittäistä kuivuutta sietävät kesäkukat. Kukkia ei kannata jättää alttiiksi muuttuville sääolosuhteille: kun poistut mökiltä, paranna kukkien kestävyyttä nostamalla amppelit ja ruukut suojaan paahteelta, sateelta ja tuulelta.

Enkelipelargonia

Ritun vinkit mökkipihan kaunistamiseen:

Pelargonia: Tämä perinteinen ja erittäin runsaasti kukkiva kesäkukka sietää hetkellistä kuivahtamista. 

Samettiruusu: Helppohoitoinen samettiruusu loistaa kilpaa kesäauringon kanssa upeissa väreissä. Samettiruusu on vaatimaton kasvupaikan suhteen, se menestyy hyvin auringossa ja puolivarjossa. 

Kesäneilikka: Monikäyttöinen kesäkukka, jota saatavilla yksi- ja kaksivärisenä. Matalat kesäneilikat käyvät hyvin kukkapenkin reunuskasveiksi ja kestävät melko hyvin sadetta.

Petunia: Perinteinen petunia kukkii runsaasti toukokuusta syyskuulle. Petunian suosio perustuu runsaaseen värivalikoimaan ja edulliseen hintaan. Parhaiten petunia viihtyy valoisalla ja sateen- ja tuulensuojaisella kasvupaikalla.

Ahkeraliisa:  Monikäyttöinen kesäkukka, josta löytyy runsaasti värivalikoimaa. Varjoisalle paikalle sopiva ahkeraliisa kukkii koko kesän hyvällä kastelulla ja lannoituksella. Ei tarvitse nyppiä, mutta kuihtuneiden kukkien poistaminen pitää kasvuston siistinä.

Portulakka: Tämä paahteen ja kuuman kestävä kesäkukka kukkii kesäkuusta syyskuulle. Tämä laiskan puutarhurin kukka on erittäin helppohoitoinen.

Kynteli

Kynteli

(karpaten)

Vanha mauste, joka on maultaan aromaattinen sekä miedosti pippurinen. Kynteli sopii mausteeksi erityisesti liharuokiin, eikä ruoan maustamiseen tarvitse lisätä suolaa taikka pippuria. Kynteliä käytetään myös säilöntäaineena.

Kynteli viihtyy parhaiten aurinkoisessa paikassa, mutta on muuten hyvin vaatimaton kasvualustan suhteen.

Korianteri

Korianteri

(caribe)

Voimakkaasti mielipiteitä jakava yrtti, jonka tuoksu on voimakas, mutta maku mieto ja makea. Korianterin kerrotaan lisäävän ruokahalua ja tehostavan ruoansulatusta. Tuore korianteri sopii mausteeksi moniin kala-, vihannes- ja riisiruokiin.

Korianteri on helppo kasvatettava. Sen voi kylvää toukokuussa avomaalle ja sato korjataan, kun varret kellastuvat. Jos korianteria jää yli, ei sitä kannata heittää pois, vaan sen voi kuivattaa tai säilöä myöhempää käyttöä varten pakastamalla.

Kirveli

Kirveli

Miedon aromikas yrtti, joka sisältää runsaasti A- ja C- vitamiinia. Sitä käytetäänkin myös ruoansulatusvaivoihin. Sen mausta ja tuoksusta tulee mieleen anis tai lakritsi. Parhaimmillaan kirveli on tuoreeltaan, sillä kypsentämisen yhteydessä sen aromi haihtuu. Kirveli sopii hyvin varsinkin keitettyjen ja grillattujen ruokien päälle ripoteltavaksi, mutta sopii myös esimerkiksi kiisseleihin ja hedelmäsalaatteihin mausteeksi.

Kirveliä on helppo viljellä niin ruukussa kuin avomaalla.

Curry-yrtti

Curry-yrtti

Hopealehtinen yrtti, joka tuoksuu currylta. Sopii maustamaan erilaisia ruokia kuten pataruokia, keittoja, vihannes-, riisi- sekä kanaruokia.

Basilika

Basilika

(Ocimum basilicum)

Yksivuotinen pensasmainen yrtti, jolla on voimakas tuoksu, mutta pehmeä maku. Sitä voi sekoittaa muiden yrttien ja mausteiden kanssa. Basilika on suosittu ja monikäyttöinen yrtti, joka sopii lähes jokaiseen ruokaan ja sen kauniin vihreät lehdet sopivat hyvin koristeluun. Yrtti kannattaa lisätä ruokaan vasta valmistuksen loppuvaiheessa.

Basilika on kylmänarka, ja se viihtyykin parhaiten lämpimässä ja valoisassa kasvupaikassa. Säännöllinen kastelu ja ravinteikas kasvualusta edistää basilikan kasvua.